Life Of Sane – Temppareissa kolmiodraaman aineksia?

L.O.S. Elämä pyörii edelleen vahvasti Temptation Island Suomi -ohjelman ympärillä, joten tämän kertainen päivitys koskee myös tätä ohjelmaa. Lupaan, että tulevaisuudessa tulee muutakin pöhinää mahdollisesti!

Tällä kertaa päätin kokeilla tehdä videon omista tuntemuksista, avoimesta suhteesta ja Even touhuista. Myös muut parit saivat minulta pientä pohdintaa.
Hintaoppaalla vertaat kätevästi eri tuotteiden hinnat ja löydät halvimman vaihtoehdon! Lataa ilmainen sovellus alla olevista linkeistä:

Hintaopas Google Play

Hintaopas Appstore

Santeri kertoo videolla 5. ja 6. jakson tapahtumista

Avoin suhde, rajat ja treffit

Lyhykäisyydessään jaksot olivat aika samaa settiä kuin aiemmin, mutta vähän hävettää oma toiminta jälleen humalassa. Siellä tuli ns. vaihdeltua naisia, vaikka todellisuudessahan me kaikki hengasimme enemmän tai vähemmän yhdessä. Marina yleensä näköjään saa minut mukaansa hupsuihin touhuihin, kun hän on ainoa joka valvoo kanssani loppuun asti.

Annikan kanssa oli hyvät treffit, ja ne lähensivät meitä ajatusmaailmaltaan. Televisiossahan näkyy vain murto-osa kaikesta mitä tapahtuu, vaikka tosiasiassa aikaa on useasti monta tuntia. Se näkyy myös siinä, että treffit auttavat klikkaamaan paljon paremmin ihmisten kanssa, kuin bileet. Vaikka televisiokatsojat pitävät treffejä yleensä tylsimpänä osana!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Annikan mielestä “Sane voidaan jakaa”, ja totta kai olemme puhuneet saarella, että minä olen se parisuhteessa oleva. Skismaa sinkkujen välille ei saa tulla, ja pyrin pitämään siitä kiinni (ainakin tässä vaiheessa). Tavoite ei myöskään ole suututtaa Eveä, ja omasta mielestä myös Annikan kanssa pyöriminen auttoi siinä, että Eve näkisi minun olevan muidenkin kanssa. Toki se ei ole ainoa syy hengata Annikan kanssa – hän on mahtava ja empaattinen ihminen, joka on erittäin älykäs ja myös hauska. Ehkä Eve kuitenkin videoita katsoessaan ymmärtää, että en minä “säätäisi muiden kanssa”, jos olisin ihastunut. Sen myönnän, että molemmat naiset ovat kiinnostavia ja kiinnostusta oli molempiin suuntiin, mutta ihastuksista ei ollut vielä puhetta jaksoissa viisi ja kuusi.

Iltanuotio oli ensimmäistä kertaa mietityttävä. Koin, että Eve puhuu minusta ja meidän suhteesta hieman vähättelevästi, ja eniten jäi mietityttämään, miksi olisimme muka etääntyneet tässä vaiheessa? Kuusi päivää erossa toisistamme, ja Eve on sitä mieltä. Miksi?

Syvemmät analyysit yllä olevalla videolla!

Mainos

Life Of Sane

Arjen havaintoja, omaa sielunelämää ja jatkuvaa seikkailua.
Life Of Sane

Jätä kommentti tai älä jätä..

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.